Motivaatio omien muisteloitten kirjoittamiseen voi kimmota monesta suunnasta. Joku haluaa tehdä rauhan menneitten kanssa ja kirjoittaa ne ulos itsestään, pois pään sisästä pyörimästä. Toinen haluaa jättää jälkipolville tarinan siitä, miten hänestä tuli hän. Kolmannelle on tärkeää sitoa nippuun oman suvun kertomus ja siinä samassa tarkastella osaansa sukupolvien ketjussa. Neljännelle on tapahtunut jotain sellaista, joka voisi kiinnostaa isompaakin lukijakuntaa – kriisi, onnenpotku tahi julkinen ura. Sitten on niitäkin, jotka nauttivat kirjoittamisesta, ja oman elämän aineksista on hauska aloittaa. Niistähän voi jatkaa vaikka autofiktioksi taikka vaikka romaaniksi. Tietysti sielu voi sisältää myös väkevän sekoituksen kaikkia näitä lajeja.
Kumpuaapa motivaatio kirjoittamiseen mistä tahansa, jokaisella on oikeus omaan tarinaansa. Joissakin henkilöissä läheisen innostus menneitten kirjaamiseen saattaa herättää närkästystä tai jopa pelkoa. Haluttaisiin tietää, ”mitä siellä oikein raapustellaan?” ja ”ei kai siellä vain minusta jotain perättömyyksiä pistetä paperille?” Nämä kommentit kannattaa päästää toisesta korvasta ulos ja kirjoittaa vain itselleen. Kirjoittaa niin totta kuin tässä hetkessä voi, vaikka vähän ujostuttaisikin. Kun muistot on kertaalleen pureskeltu nähtäville, niitä ehtii kyllä muokata ja oikolukea, sekä uudelleen kirjoittaa.
Pitääkö sitten puskea kohti menneisyyden arpia ja raapia ne auki, jotta teksti olisi mahdollisimman rehellistä ja tapahtumat aitoja? Natalie Goldberg, useiden kirjoitusoppaiden äiti ja yksi esikuvistani, kehottaa aukomaan omat Pandoran lippaansa ja kohtaamaan hirviöt. Taija Tuominen, toinen idolini ja omaelämäkerrallisen kirjoittamisen karismaattinen ohjaajatähti, on puolestaan sitä mieltä, että jokaisella on oikeus itse päättää, mitä kohti käy, ja minkä jättää kirjoittamatta.
Itse harhailen jossain näiden kahden upean naisen välimaastossa. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että oma järki kyllä sanoo, millaisiin tapahtumiin pystyy kajoamaan hajoamatta. Jos joku eletty osa menneisyydestä on vieläkin vereslihalla, on sitä mielestäni turha lähteä tökkimään suin päin. Tai jos lähtee, niin tekee sen rauhallisin ottein, tylppäpäisellä kynällä ja turvaverkon läheisyydessä. Opinnoissani olen päässyt sekä kaapimaan iloisena auki omia umpeenkasvaneita muistojani että levittämään reilun kerroksen Bebanthenia ikäviin menneisiin, joitten räpeltämisen aika ei ollut vielä. Jälkimmäistä toimenpidettä olen harjoittanut myötäelävässä seurassa ja tietoisena siitä, että palaan lääkevoiteen poistoon sitten, kun on siihen sopivampi aika.
Pidän myös tärkeänä sitä, että kurssilla on tilaa etsiä omaa ääntään. En vaadi osallistujilta vuosien harrasta sitoutuneisuutta kirjoittamiseen, vaan tahtotila omassa elämässä uiskenteluun ja into kirjoittaa riittävät. Minun tehtäväni on heitellä täkyjä erilaisista tavoista kirjoittaa ja antaa mahdollisuuksia haastaa itseään niissä paikoissa, kun se tuntuu mahdolliselta.
Tehtävänantojani voi myös venyttää. Jos eilisten muisteloista ei halua ammentaa, voi kirjoittaa myös tästä päivästä. Tämä päivä on huomisen menneisyyttä, ja viimeistään kahdenkymmenen vuoden päästä muistot arjen kulusta koronavuonna 2020 kiinnostavat. Eikä kirjoittaminen koskaan mene hukkaan. Jotta osaisi kirjoittaa, täytyy kirjoittaa. Ihan niin kuin juoksemaan oppii vain juoksemalla.
Ja lopuksi: Muisto on kuin tuoksuva saippua, joka lipsahtaa kädestä, kun seisoo lämpimästi virtaavassa tässä päivässä. Tarvitaan jotain, jolla siihen liukkaaseen palaseen tarttuu. Yhteinen tila kirjoittaa on kuin kuiva pesulappu, josta muistojen saippuat eivät niin vain lipsahdakaan alitajunnan sokkelin rakoon. Sokkelin raottelua olen harrastanut itsekin pitkän kaavan mukaan. Olen todennut tarvitsevani aika ajoin pesulaput kouraan ja vierelleni toisia, jotka ovat samalla asialla.
5.9.2024 klo 18–20 alkaen istahdamme etänä nuuhkimaan menneitä kahdeksana peräkkäisenä torstai-iltana. Jos sinun nenääsi kutkuttaa, ilmoittautumisaikaa on vielä 29.8.2024 asti. Tarkemmat tiedot kurssista löydät täältä. Ilmoittautua voit meilillä osoitteeseen mellanen@gmail.com
Tuoksuvin terveisin,
Merja <3
