Kesä on alkanut. Sen tietää siitä, että Keski-Suomessa on kuultu jo ensimmäiset voivonärhen varoitusta tihkuvat ääntelyt: ”kohtaseonohi, kohtaseonohi” ja ”eipämeekauvankuillatpimenöö, eipämeekauvankuillatpimenöö”. Voivonärhen voit nähdä toukokuun lopulla siirtämässä villamyssykkää avonaulakosta kaappiin varautunut ilme kasvoillaan. Kokonaan toppakamppeita voivonärhi ei laita pois, sillä siihen, niin kuin meihinkin, on sisäänrakennettu tieto siitä, että takatalvi on aina mahdollinen, ja kesä loppuu ennen kuin se on alkanut.
Kesä on nelikirjaiminen taikasana, joka herättää suomalaisen eloon. Kesä on loputon määrä viikonloppuja, joihin tumpataan roppakaupalla toimintaa. Vielä viikonloppuja enemmän on suunnitelmia. Pation laajennus, autotallin siivous, pyörällä töihin-projekti, perinteinen ”mummi meille viikoksi” ja peruskunnon kohotus, koska nyt on vaan niin kiva liikkua ulkona, ainakin kaasugrilliltä saunaan ja terassille.
Ja hei, tänä vuonna osallistutaan kaikkiin kesätapahtumiin, joista ollaan puhuttu! Jyväskylän Kesä, kesäteattereita ainakin kaksi – toinen kotoseudulla ja toinen syntymäpaikkakunnalla, vanhan ajan markkinat ja koska Humppaa ja Skumppaa jäi viime kesänä väliin, tänä vuonna mennään! Vuoden 1995 tequilamaratoniin osallistunutta tutun kummin kaimaakin olisi kiva nähdä kesällä oikein ajan kanssa. Tai niin sitä sanoo bensa-aseman kassajonossa hikihelmiä ylähuulelta pyyhkiessään. Sanoo, katuu jo sanoessaan ja toivoo, että se toinen on samanlainen olis-niin-kiva-ihminen, eikä koskaan vaadi tilille sanomisista.
Entäs kissanristiäiset, jotka talven pimeydessä tuntuivat loistavilta arjen keventäjiltä? Nyt niitä on joka viikko ja siellä tapaat kaikki ne ihmiset, joita olet juossut talvella pakoon Prisman parkkipaikalla. Siellä he istuvat liha lihaasi vasten savusaunan ylälauteilla ja ovat kiihkeästi jotain mieltä jostain, josta sinä et tahtoisi olla koskaan mitään mieltä.
Ne, joita olet halunnutkin nähdä, tulevat kotiisi, jättävät raitoja vessanpönttöön ja päätät, että ensi kesänä et kutsu ketään, etkä mene minnekään. Kunnes tulee talvi ja suoliliepeestä tihkuu pimeyden pakottamana tarve kesäsuunnitelmiin ja -sosiaalisuuteen. Suusta ja näppäimistöstä pursuaa lause, jota et myöhemmin tunnista omaksesi. ”Totta kai me tullaan! Ihanaa!” Ja taas mennään. Mutta kohta se on ohi.
